Projektipäällikkö, infra (~89k/y)
Ensiluokkainen mahdollisuus vivuta ura seuraavalle levelille
HALUATKO SUKELTAA SYVÄLLE INFRA-PROJEKTIEN MAAILMAAN?
Olemme v. 2013 perustettu työntekijöiden omistama digikehityksen ja projektijohtamisen palveluyhtiö. Etsimme omaan organisaatioomme projektipäällikköä senior konsultiksi ja partneriksi työskentelemään asiakastoimeksiantojen parissa aloitustoimeksiantona merkittävän suomalaisen pörssiyrityksen hankkeet.
Tehtävään sopiva työhistoria voi olla esimerkiksi toiminnanohjauksen, infra-/pilvisiirtymien, tietoturvan, konesalien, datan tai digitalisaation alueelta.
Avain menestykseen on joustava asenne ja kyky sopeutua asiakkaan toimintaympäristöön. Tehtävään sopivalla henkilöllä tulisi olla kokemusta onnistuneista toimituksista teknisten tiimien ja kolmannen osapuolen toimittajien muodostamassa kokonaisuudessa.
Roolissa tehdään tiivistä yhteistyötä useiden toimittajien kanssa koordinoiden ja hallinnoiden budjettia, projektiriskejä, raportointia sekä aikataulua. Henkilön tehtävä on lisäksi varmistaa, että projektissa noudatetaan valittua projektimallia / -menetelmää. Lisäksi roolissa täytyy löytyä tarvittaessa valmiutta haastaa kulloinkin vallitseva tilanne henkilökohtaisella näkemyksellä ja asiantuntemuksella.
Tehtävään sopivalta henkilöltä odotetaan:
- 5+ vuodenkokemus projektinhallinnasta (vesiputous ja/tai Scrum / SAFe)
- Asiaankuuluva tuore tai tuorehko työhistoria infra-projektinhallinnasta
- Hyvät projektisuunnittelu- ja budjetointitaidot
- Toimittajan hallintataidot
- Taidot priorisoida ja delegoida
- Hyvät ongelmanratkaisu-, vuorovaikutus-, presentaatio- ja dokumentointitaidot
- Aktiivinen, positiivinen ja yhteistyöhaluinen asenne
- Valmiutta työskennellä kansainvälisessä ympäristössä, jossa työkielenä on englanti.
- Hyvä paineensieto- ja reagointikyky, koska nopeasti kehittyvien tilanteiden käsittelyssä tarvitaan osin heuristisia päätöksiä
Arvostetaan:
- Kertynyt toimialaosaaminen
- Kertynyt teknologiaosaaminen (esim. aikaisemmin uralla teknisen asiantuntijan roolissa)
- Työhistoriaa ja kokemusta ketterästä projektinhallinnasta
- Projektinhallinnan sertifioinnit (SAFe Agilist, Prince2, IPMA C/B)
- Sopiva koulutustausta
Aloitus: liukuva
- Työsopimus: toistaiseksi voimassa oleva, täysiaikainen
- Lokaatio: Helsinki ja/tai etätyö perustuen vallitseviin Covid-19 säännöksiin and suosituksiin
- Työkieli: Englanti/Suomi (Finnish language proficiency compulsory)
Katso lisätietoja Atsalea.fi etusivu ja scrollaa kohta "URA"
Etsimme säännöllisesti uusia ammattilaisia etätöihin, semi-etätöihin sekä on-site erityisesti Helsingin ja Tampereen metroalueille.